Yrityskauppatalo Oy

Enemmän kuin yritysvälittäjä

KANNATTAVA JA HYVÄT MARKKINAPAIKAT OMAAVA LOUNASRAVINTOLA PIRKANMAALTA

Varastossa

200 000,00 €

Nyt on mahdollisuus päästä käsiksi todella hyvään lounasravintolatoimintaa operoivaan yritykseen. Tämä perheyritys on perustettu vuonna 2012, ja se tuottaa lounaspalveluita tällä hetkellä kahden toimipaikan kautta, joista vuokrasopimukset siirrettävissä uudelle yrittäjälle. Molemmat toimipaikat sijaitsevat vilkkailla paikoilla Pirkanmaalla. Yritys työllistää yrittäjien lisäksi kaksi osaavaa ja motivoitunutta vakituista työntekijää, sekä kaksi osa-aikaista työntekijää.

Yrityksen toiminta on ollut vuosittain kasvavaa ja toimintaa on pyritty kehittämään asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Korona-aikana toimintaa on hoidettu molempien toimipisteiden kautta take-away palvelulla. Toiminta on ollut kannattavaa myös pandemian aikana, vaikka liikevaihto tilapäisesti on tuolloin laskenutkin.

Mikäli olet ajatellut, että lounasravintola on sinun seuraava siirtosi, ei tätä mahdollisuutta kannata jättää käyttämättä. Tämän yrityksen avulla pääset kustannustehokkaasti suoraan tositoimiin ja ison yrityksen toimintaan kiinni.

Yritys myydään liiketoimintakauppana.

 

Liikevaihto 2019 : n. 630 000e

oikaistu käyttökate 2019: n. 73 000e

Liikevaihto 2020: n. 460 000e

oikaistu käyttökate 2020: n. 66000e.

 

Ota Yhteyttä : Kari Varis / P. 040 506 9855 tai Kari.varis@yrityskauppatalo.fi